Keto on kultaseppä Jussi Louesalmen ihastuttava korumallisto. Voit tutustua korkealaatuiseen korumallistoon mm. Au3 Kultasepät koruliikkeessä Helsingissä, tunnelmallisella Torikortteleiden alueella, Senaatintorin lähellä. Malliston korut valmistetaan 4-6 viikossa tilauksesta taitavimpien kultaseppien toimesta Helsingissä.

Keto koruja myydään Au3 Kultasepät koruliikkeen lisäksi huolella valituissa jälleenmyyntiliikkeissä ympäri Suomen. Keto korujen viralliset jälleenmyyjät sijaitsevat suurimmissa kaupungeissa: Turussa, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Keto korujen valikoima voi vaihdella jälleenmyyjäliikkeestä riippuen.

KETO KORUJEN ESITTELYPÄIVÄT

Järjestämme koruesittelypäiviä Keto korujen jälleenmyyjäliikkeissä keväisin ja syksyisin.

Hei Oulun väki! Tervetuloa Keto korujen esittelypäivään Oulun Koruun perjantaina 18.9. klo 16-18 sekä lauantaina 19.9. klo 10-16. Kultaseppä Jussi Louesalmi esittelee kauniita Keto sormuksia, korvakoruja ja kaulakoruja ja auttaa valitsemaan kauneimman korulahjan vaikkapa puolisolle tai kun haluat palkita itseäsi! Nähdään esittelypäivässä! Osoite: Kirkkokatu 19.

Hei Turku! Keto korujen esittelypäivä pidetään Kulta- ja Kelloliike Suomisella lauantaina 26.9. klo 11-15. Tule tutustumaan upeisiin, kotimaisiin Keto koruihin ja löydä oma ihanuutesi kultaseppä Jussi Louesalmen avustuksella. Nähdään tapahtumassa! Osoite: Yliopistonkatu 24, Turku.

Hei Jyväskylä! Tervetuloa Keto korujen esittelypäivään Timanttiset Vehmaaseen torstaina 1.10. klo 14-18. Sovittele upeita Keto-sormuksia, -korvakoruja ja -kaulakoruja ja löydä se oikea kultaseppä Jussi Louesalmen avustuksella. Nähdään tapahtumassa! Osoite: Kauppakeskus Tawast, Kauppakatu 35, Jyväskylä.

Hei Lahti! Tervetuloa Keto korujen esittelypäivään Kellokeskukseen perjantaina 2.10. klo 14-18. Kultaseppä Jussi Louesalmen avustuksella löydät upean korulahjan rakkaalle – tai ihan itsellesi! Pistäydy putiikilla vaikkapa töiden jälkeen. Nähdään esittelypäivässä! Osoite: Aleksanterinkatu 25, Lahti.

Hei Tampere! Tervetuloa Keto korujen esittelypäivään Timanttiset Ratinaan lauantaina 3.10. klo 12-16. Löydä kauneimmat sormukset, kaulakorut ja korvakorut lahjaksi, tai itselle. Keto korujen suunnittelija, kultaseppä Jussi Louesalmen avustuksella löydät juuri sinulle sopivan korun. Nähdään tapahtumassa! Osoite: Kauppakeskus Ratina, Tampere.

Hei Kuopio! Tervetuloa Keto korumalliston esittelypäivään Timanttiset Kuopioon lauantaina 24.10. klo 11-15. Vietä erityinen hetki timanttikorujen äärellä ja löydä oma unelmakorusi kultaseppä Jussi Louesalmen avulla. Kauneimmat joululahjatoiveet ja -ideat saattavat syntyä esittelypäivässä. Nähdään! Osoite: Kauppakeskus Minna, Haapaniemenkatu 18, Kuopio.

Hei Oulu! Keto koruesittely järjestetään Oulun Korussa myös lauantaina 7.11. klo 10-16. Tämä on täydellinen hetki löytää joulun kaunein lahja rakkaalle – tai kun haluat palkita itseäsi! Nähdään esittelypäivässä! Osoite: Kirkkokatu 19, Oulu.

P.S. Muistathan myös häämessut ja hääteemaiset tapahtumat, jolloin löydät Keto korut jälleenmyyjäliikkeiden messuosastolta!

Löydät kaikki häämessut ym. tapahtumat täältä

-

KETO KORUJEN JÄLLEENMYYJÄT:

Kulta- ja Kelloliike Suominen, Turku
Lahden Kellokeskus, Lahti
Timanttiset Ratina, Tampere
Timanttiset Vehmas, Jyväskylä
Timanttiset Kuopio, Kuopio
Oulun Koru, Oulu

Uutta Keto korumallistossa!

Keto Umbra

Vihdoin saamme julkaista uutta! Uusi Keto Umbra on täällä! Keto Umbra korujen lämpimän ruskeat ja samppanjan väriset timantit ovat saaneet inspiraationsa luonnollisten, maanläheisten sävyjen tunnelmasta. Hienostunut ja tyylikäs väripaletti sopii niin hehkuvaan 18K kelta- ja ruusukultaan kuin viileämmän 18K valkokullan ja 950 platinan sävyyn. Kaikki Keto malliston korut on saatavana uudessa Umbran sävymaailmassa. Design Jussi Louesalmi.

VUODEN KAUNEIN SORMUS!

Kultaseppä muotoilija Jussi Louesalmen Keto sormus voitti Vuoden kaunein sormus -kilpailun vuonna 2017. Palkitun sormuksen ympärille Jussi suunnitteli laajan korumalliston. Monipuolinen ja värikäs korumallisto on nyt täynnä erimallisia sormuksia, korvakoruja ja kaulakoruja hehkuvilla safiireilla ja loistavilla timanteilla! Kaikki korut sopivat hyvin jokapäiväiseen käyttöön, esimerkiksi kihla- ja vihkisormukseksi ja tietenkin myös erityisempiin hetkiin, lahjoiksi ja juhliin!

INSPIRAATIO - Keto korumalliston tarina

Keto korumallisto on saanut nimensä kukkakedosta, luonnonniitystä, joka on olennainen osa Suomen kaunista perinnemaisemaa. Kultaseppä Jussi Louesalmi saa inspiraationsa korusuunnitteluun usein ympäröivästä luonnosta, muotoillen sen kauneuden koruiksi. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla odotamme innolla luonnon heräämistä pitkän, pimeän talven jälkeen. Kun luonto vihdoin puhkeaa kukkaan, ja kevät ja kesä antavat parastaan, on onnellisuus läsnä.

Keto korut ovat syntyneet tästä onnesta, rakkaudesta heräävään luontoon. Käsityönä valmistetut Keto korut tehdään tilauksesta. Korkealaatuiset ja vastuullisesti tuotetut materiaalit on valikoitu huolellisesti. Kultaseppä Jussi Louesalmen palkittu korumuotoilu antaa korulle mitä kauneimman ja samalla myös hyvältä tuntuvan muodon.

KIHLA- JA VIHKISORMUKSET

Au3 Kultaseppien sormusmallistoista löydät täydelliset kihla- ja vihkisormukset sinulle ja kumppanillesi. Meiltä löydät myös ihania koruja huomenlahjaksi tai vuosipäivälahjaksi!

KORULAHJOJA

Koru on ihana lahja rakkaallesi tai kun haluat palkita itseäsi. Au3 Kultaseppien mallistokorut valmistuvat 4-6 viikossa tilauksesta.

KORU VERKKOKAUPASTA

Korutilauksen tekeminen Au3 verkkokaupasta on turvallista ja helppoa. Kultaseppämme valmistaman korun voit noutaa liikkeestämme Helsingistä tai se toimitetaan sinulle vakuutetulla lähetyksellä.

Usein kysyttyä

Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä, kun sinulla on koruihin liittyviä kysymyksiä! Saatat löytää vastauksia myös Useimmin kysytyistä kysymyksistä!

×